Otsikon ei tarvitse olla pitkä. Tärkeintä on, että se kertoo median ydinasian. Käyttäjän pitäisi tietää luettuaan otsikon, haluaako hän katsoa tiedoston. Merkitys kasvaa varsinkin videoissa ja peleissä. Olisi myös aina parempi laittaa suomenkielinen otsikko, kuin kopioida esim. Youtubesta englanninkielinen. Kuvauksessa taas voi tarkentaa asiaa kertomalla lisätietoa, kuten faktoja, arvauksia, oman mielipiteen tai vaikka linkin aiheeseen liittyen. Esimerkki: Otsikko: Autokolari | Kuvaus: Taas varmaan nainen ratissa. Olisi myös erittäin mukavaa, jos kaikki viitsisivät kirjoittaa otsikon ja kuvauksen isolla alkukirjaimella.
Lisätessäsi kuvia ja videoita olisi suotavaa käyttää kunnollisia hakusanoja. Siten muiden käyttäjien on helpompi löytää lisäämäsi tiedosto. Myös sivulla näkyvät, aiheeseen liittyvät mediat tulevat hakusenojen persuteella.
Pyri keksimään mahdollisimman monta mediaan liittyvää, perusmuodossa olevaa substantiivia hakusanoiksi. Tietyissä tilanteissa voi myös käyttää muunlaisia hakusanoja, mutta yksinkertaiset toimivat parhaiten. Käytä mieluiten suomenkielisiä hakusanoja. Mieti mitä itse kirjoittaisit hakuun, jos haluaisit löytää sellaisen kuvan tai videon jota olet lisäämässä.
Huonoja hakusanoja ovat esimerkiksi "lol, omg, hehe, loistava".
Lisäyksesi saatetaan hylätä puutteellisten/huonojen hakusanojen vuoksi!
Tässä lyhyt selitys jokaisesta kuvien ja videoiden kategoriasta, ettei näissäkään tulisi kenellekkään epäselvyyksiä. Voit myös käyttää apuna kategoriaselausta ja tarkastella, millaisia kuvia, videoita tai linkkejä kyseinen kategoria sisältää. Joskus tiedosto voi myös sopia useampaan kategoriaan. Silloin voit itse valita mihin niistä sen laitat.
Sivustolle ei oteta henkilökohtaiseksi loukkaukseksi katsottavaa tai mitään Suomen lain vastaista kuvamateriaalia. Ylläpitäjät päättävät mitkä kuvat hyväksytään ja mitkä hylätään. Kuva voidaan hylätä, vaikka se ei rikkoisi sääntöjä millään tavalla.
Emme ota sivustolle:
Näissä saatetaan kuitenkin tehdä poikkeuksia. Poikkeuksista ylläpitäjät päättävät oman mielipiteensä mukaan. Ylläpitäjät voivat myös hylätä videon, vaikkei se rikkoisi yhtäkään yllämainituista säännöistä.
Voit kopioi selaimen osoiterivillä näkyvä linkki haluamasi videon sivulla tai tarvittaessa videon embed-koodi "maalaamalla" se. Sitten paina joko Ctrl + C tai klikkaa hiiren oikealla näppäimellä ja valitse "Kopioi" tai "Copy". Liitä se sen jälkeen videon lisäyssivulla olevaan laatikkoon painamalla Ctrl + V tai klikkaamalla taas hiiren oikealla näppäimellä ja valitsemalla "Liitä" tai "Paste". Tämän jälkeen selaimen pitäisi itse ohjautua tietojen kirjoitussivulle.
Jos jokin video on lakannut toimimasta tai se ei toimi kunnollisesti, voit tehdä siitä ilmoituksen videosivulla näkyvän "Ilmoita toimimaton video" -linkin kautta. Sen jälkeen ylläpitäjät tarkistavat videon toimivuuden. Jos video ei toimi, se poistetaan.
Linkkiosioon on tarkoitus kerätä linkkejä toisille sivustoille, artikkeleihin, uutisiin ja medioihin, joita ei pysty sivulle muuten lisäämään (Pelit, tekstitiedostot, jotkin videot jne.). Näilläkin on tarkoitus olla jonkinlainen viihde- tai hyötyarvo. Eli siis esimerkiksi linkki johonkin satunnaiseen uutiseen ei käy.
Kommenteissa voit kertoa mielipiteesi kyseisestä kuvasta tai videosta. Voit myös keskustella siihen liittyvistä asioista muiden käyttäjien kanssa kommenteissa.
Sääntöjen vastaisia kommentteja ovat sellaiset kommentit, jotka...Kaikki sääntöjä rikkovat kommentit tulisi ilmoittaa käyttämällä siihen tarkoitettua keinoa (Huutomerkki kommentin vieressä). Täten ylläpitäjät voivat poistaa kommentin ja mahdollisesti rankaista kommentin kirjoittajaa.
Ydinjate.org foorumit on tarkoitettu keskusteluun kaikesta maan ja taivaan välillä - tietysti järkevällä tavalla. Ennen uuden aiheen tekemistä tarkista, että olet kirjoittamassa sitä oikealle alueelle ja ettei sellaista aihetta ole tehty aikaisemmin. Älä tee aiheita, joista ei ole mitään iloa muille käyttäjille.
Aina ennen aiheeseen vastaamista, tarkista ensimmäinen viesti mahdollisten ohjeiden varalta. Tarkista myös milloin aihe on tehty ja milloin siihen on viimeksi vastattu. Jos kyseessä on esim. kesälomasuunnitelmiin liittyvä aihe, älä vastaa siihen joulukuussa. Älä kirjoita viestejä, jotka eivät liity aiheeseen, loukkaavat toisia tai ovat muutoin turhia. Foorumit eivät ole myöskään kavereiden välistä keskustelua varten. Kaikki aiheeseen liittymättömät ja toiselle henkilökohtaisesti tarkoitetut asiat voi ilmoittaa yksityisviestinä.